| 20 Nov 2008 |
Black Disco Night
Location: Jäähalli
Gloria Gaynor, Boney M. ja The Three Degrees Helsinkiin marraskuussa!
Ainutkertainen Black Disco Night Helsingin Jäähallissa!
Ajankohta: Torstai 20. marraskuuta kello 20.00 alkaen.HUOM: KONSERTTI ON AIKAISTUNUT VUOROKAUDELLA ALUNPERIN ILMOITETUN 21.11. SIJAAN JA PIDETÄÄN SIIS 20.11.
Liput: 49,70 euroa. HUOM: Permannolle ollaan suunnittelemassa ravintola-alueetta, joten sinne on ikäraja K-18, istumakatsomoihin ei ikärajaa. Myyntiin tulee lähiaikoina myös pääsylipun ja ruokailun sisältäviä pikkujoulupaketteja.
Helsingissä saadaan kokea marraskuussa todellinen diskomusiikin superkonsertti, kun Jäähallin lavalle nousee kolme 1970-luvulla jättisuosioon noussutta esiintyjää. Lengendaarinen Gloria Gaynor tunnetaan mm. lauluistaan I Will Survive sekä I am What I Am. Helsinkiin saapuvassa Boney M. –yhtyeessä puolestaan nähdään kokoonpanon alkuperäinen laulaja Liz Mitchell, jonka originelli ääni muistetaan Boney M:n kaikista hiteistä, kuten Rivers of Babylon, Rasputin ja Sunny. Kolmen sensuellin naisen muodostama The Three Degrees nousi koko maailman tietouteen erityisesti vuoden 1974 When Will I See You Again –laulullaan.
Helsingin Jäähalliin rakennetaan Black Disco Night –konsertin ajaksi puitteet kaupungin suurimmille pikkujoulujuhlille. Lukuisten diskopallojen sykkeet ja ainutkertaisen legendaarinen musiikki luovat tunnelman, jollaista Jäähallissa ei ole aiemmin nähty.
Gloria Gaynor syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1949. Hän koki todellisen läpimurtonsa vuonna 1975 Never Can Say Goodbye –albuminsa myötä ja koko maailman tietouteen hän nousi vuoden 1978 I Will Survive –laulullaan.
Boney M. –yhtyen loi saksalainen tuottaja Frank Farian vuonna 1975. Yhtye sai välittömästi suuren suosion ja levytti lukuisia ikivihreiksi nousseita hittejä. Nykyisin Boney M. –kokoonpanoja kiertää useita ympäri maailman. Suomeen marraskuussa saapuva Boney M. on niistä tunnetuin ja arvostetuin alkuperäisen laulajansa Liz Mitchellin myötä.
The Three Degrees –yhtye edustaa Philadephian soul- ja discosuuntausta parhaimmillaan. Yhtye perustettiin vuonna 1963. When Will I See You Again –kappale nousi vuonna 1974 Britannian ykköseksi ja Yhdysvaltain kakkoseksi listoilla. Yhtyeessä on esiintynyt lukuisia karismaattisia laulajia. Nykyisessä kokoonpanossa nähdään jo vuonna 1963 yhtyeeseen liittynyt Helen Scott, vuodesta 1967 mukana ollut Valerie Holiday sekä vuonna 1989 Cynthia Garrison.
Myynnissä on myös VIP-paketteja:
Disco Night VIP
Parhaat istumapaikat alakatsomosta (A5) tai seisomapaikat kentältä valinnan mukaan
Lasi kuohuviiniä tilaisuuden alkuun
Maistuva itämainen buffet ennen konserttia
Nimikoidut pöydät seurueille
Teemallista, pienimuotoista ohjelmaa – paras asu palkitaan!
Yksityinen sisäänkäynti VIP-ravintolaan ja oma ulkoterassi
Eteispalvelut
VIP-tila käytössä myös väliajalla sekä konsertin jälkeen
VIP-henkilökunta paikalla tilaisuuden ajan
Discobuffet:
Chilillä ja korianterilla maustettua katkarapu-nuudelisalaattia
Pähkinämarinoitua kotijuustoa
Hedelmäistä kasvissalaattia
Broilerinfileetä ja mustapapukastiketta
Paahdettuja kasviksia
Basmatiriisiä
Hedelmävarras ja suklaakastiketta
Kahvia ja teetä
Hinta: 159€ + alv.22% = 194€
Babylon VIP
Parhaat istumapaikat alakatsomosta (A6) tai seisomapaikat kentältä valinnan mukaan
Maistuva buffet ennen konsertin alkua
Pystypöytäalue ravintolassa
Teemallista, pienimuotoista ohjelmaa – paras asu palkitaan!
DJ vauhdittaa iltaa tapahtuman ajan
Yksityinen sisäänkäynti VIP-ravintolaan ja oma ulkoterassi
Eteispalvelut
VIP-tila käytössä myös väliajalla sekä konsertin jälkeen
VIP-henkilökunta paikalla tilaisuuden ajan
Babylonbuffet:
Caesarsalaattia naturel
Maissileipää ja paprika-tuorejuustolevitettä
Jambalaya:
* Broilerinfilettä * riisiä * chorizomakkaraa * katkarapuja * parsaa * sipulia * paprikaa
Suklaamuffinsssi
Hinta: 129€ + alv. 22% = 157,40€
|
| 28 Nov 2008 |
Седьмой Международный Фестиваль Авторадио "Дискотека 80-х"
Location: СК Олимпийский
Запомни дату:
28 ноября 2008 года!
Запомни город:
Москва
Запомни место:
"Олимпийский"!!!!!!!
Вспомни:
ГЛАВНЫЕ ИМЕНА 80Х!
СЕДЬМОЙ МЕЖДУНАРОДНЫЙ ФЕСТИВАЛЬ АВТОРАДИО "ДИСКОТЕКА 80Х"!
Мы вместе опять!
Да, это тот самый музыкальный Фестиваль, который семь лет назад всколыхнул Россию. Который стал широко известен и популярен во всем мире. Который включен в официальный Международный Реестр Музыкальных Фестивалей. Который заставляет миллионы сердец биться сильнее.
Двое суток. Два вечера. Две ночи. Которые мы ждем с нетерпением целый год. Две ночи в Москве и Санкт-Петербурге. Две ночи любимой музыки!
Встретимся НА ДИСКОТЕКЕ!!!!
МОСКВА
СК "ОЛИМПИЙСКИЙ"
28 НОЯБРЯ 2008 ГОДА
НАЧАЛО В 19,00
Зажжем танцпол! Мы вместе опять!
|
| 30 Nov 2008 |
Седьмой Международный Фестиваль Авторадио "Дискотека 80-х"
Location: СКК
Запомни дату:
30 ноября 2008 года!
Запомни город:
Санкт-Петербург
Запомни место:
СКК!!!!!
Вспомни:
ГЛАВНЫЕ ИМЕНА 80Х!
СЕДЬМОЙ МЕЖДУНАРОДНЫЙ ФЕСТИВАЛЬ АВТОРАДИО "ДИСКОТЕКА 80Х"!
Мы вместе опять!
Да, это тот самый музыкальный Фестиваль, который семь лет назад всколыхнул Россию. Который стал широко известен и популярен во всем мире. Который включен в официальный Международный Реестр Музыкальных Фестивалей. Который заставляет миллионы сердец биться сильнее.
Двое суток. Два вечера. Две ночи. Которые мы ждем с нетерпением целый год. Две ночи в Москве и Санкт-Петербурге. Две ночи любимой музыки!
Встретимся НА ДИСКОТЕКЕ!!!!
САНКТ-ПЕТЕРБУРГ
СКК "ПЕТЕРБУРГСКИЙ"
30 НОЯБРЯ 2008 ГОДА
НАЧАЛО В 18,00
|