Sinä syötät mustia lintuja.
Ne ovat kuin kotonaan,
takkisi liepeiden varjoissa,
mustien puiden katveessa.
Yksinäisyyden murtama ryhti
taakkanasi,seuranasi.
Pidät kuoleman liekkiä turvassa tuulelta takkisi liepeiden alla.

Mustat puut katselevat minua.
Mustien puiden rungot vasten taivasta.
Mustat puut katselevat minua.
Mustien puiden rungot vasten taivasta.
Minä tyydyn tähän en voi Jumalalta vaatia enempää.
Peilissä vanha mies,joka ei osaa vaihtaa ilmettään.
Huurteiset kasvot eivät anna ulos lämmön häivääkään.
Menen vastaan kuolemaa.
Voi luoja,kuinka sitä pelkään.

Kohtaloni on,miehen asussa jonossa kulkea.
Nahkaisessa naamiossa,
kantaa sydäntä kainalossa.
Kuulen,kuinka puiden varjoissa linnut laulavat suruaan.
Älä pidättele minua,sillä kuolleet menevät menojaan.

Mustat puut katselevat minua.
Mustien puiden rungot vasten taivasta.
Mustat puut katselevat minua.
Mustien puiden rungot vasten taivasta.
Minä tyydyn tähän,en voi Jumalalta vaatia enempää.
Peilissä vanha mies,joka ei osaa vaihtaa ilmettään.
Huurteiset kasvot eivät anna ulos lämmön häivääkään.
Menen vastaan kuolemaa.
Voi luoja,kuinka sitä pelkään.

Minä tyydyn tähän en voi Jumalalta vaatia enempää.
Peilissä vanha mies,joka ei osaa vaihtaa ilmettään.
Huurteiset kasvot eivät anna ulos lämmön häivääkään.
Menen vastaan kuolemaa.
Voi luoja,kuinka sitä pelkään.